3. Kilpailun vaikutus uutistarjontaan

Koska markkinateorian mukaan kilpailutilanteessa kannattaa erilaistaa tuotetta, kanavakokonaisuuksien lisäksi yksittäisen ohjelman pitäisi erottua toisista, samantyyppisistä ohjelmista. Samalla lailla kuin tietyntyyppisiä ohjelmia valitsemalla, myös tietyntyylisiä uutisia tekemällä kanavat voivat luoda haluamaansa profiilia. Tällöin myös uutisten sisältöön ja laatuun täytyy kiinnittää yhä enemmän huomiota.

Profiloitumisajatusta vierastaa perinteinen käsitys, jonka mukaan uutislähetys on puolueeton, maailman tapahtumia sellaisenaan raportoiva ohjelma, jonka sisältö seurailee päivän tapahtuma, eikä siksi voi paljon vaihdella eri kanavien ohjelmissa. Kuitenkin on selvää, että uutisten tekeminen sisältää paljon valintoja ja arvotuksia, joista merkittävimpiä on uutisaiheiden valinta.

Julkinen profiloitumisyritys nähtiin Suomessa ennen Nelosen uutislähetysten alkamista. Nelosen uutisten päätoimittaja Pauli Aalto-Setälä julisti, että tulossa oli jotain uutta suomalaisessa tiedonvälityksessä: uutiset, joiden missiona oli olla tiedonvälittäjä, talouden ja politiikan kriitikko, foorumi valtavirrasta poikkeaville mielipiteille ja viihdyttäjä vastakohtana sellaisille "ylätason tiedottajille", kuten Yleisradio ja MTV3 (Virtanen 1997).

Profiloitumisajatuksen kieltävät monet yhdysvaltalaista ja brittiläistä uutismaailmaa koskevat tutkimustulokset, joiden mukaan kilpailutilanne aiheuttaa uutisten samankaltaistumista. Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa uutistarjonnan määrä on lisääntynyt 80-luvun lopulta roimasti ja maihin on syntynyt lukuisia kanavia, jotka ovat keskittyneet yksinomaan uutisiin (MacGregor 1997, 23). Sisällöltään tarjonta ei kuitenkaan näytä monipuolistuneen, ja kilpailustrategiatkin ovat jotain muuta kuin laadun ja erilaisuuden tavoittelua. Kriitikoiden mukaan kilpailu ei ole tehnyt uutisista yhtään entistä parempia vaan pannut televisioyhtiöt jahtaamaan uutisissakin maksimaalista voittoa minimikustannuksin, minkä vuoksi työn jälki on kärsinyt (Ehrlich 1997, 302). Alhaisiin kustannuksiin turvautuvien televisioyhtiöiden strategia on passiivinen uutisseuranta eli tiedotteisiin turvautuminen ja juttujen poimiminen toisista välineistä, kun taas journalistinen lähtökohta olisi ympäristön tapahtumien seuranta, mikä tarkoittaa runsaita työvoimakustannuksia (McManus 1997, 287).

Altheide ja Snow väittävät, että katsojakilpailu saa uutistoimitukset matkimaan toisiaan (1991, 61). Tämä on helppoa ja taloudellista: ei tarvitse pyrkiä mihinkään uuteen, vaan riittää, kun pysyttelee muiden kanssa samassa tahdissa. Omaa tai toisten paremmuutta on tällöin helppo vertailla katsojalukujen perusteella.

Vastaavantyyppiseen tulokseen on tullut myös Steinbock analysoidessaan kaupallisia, yhdysvaltalaisia valtakunnallisia televisiouutisia 80-luvun lopulla:

"Eikä yksikään network voi myöntää kilpailijoilleen minkäänlaista etulyöntiasemaa. Niinpä kaikki kolme pääasiallista networkiä kertovat suunnilleen samaan aikaan samankaltaisista uutisaiheista, samankaltaisella tavalla ja samankaltaisille yleisöille.

Kilpailutilanne pakottaa network-uutiset kerran toisensa jälkeen lähtöasemiin. Jos yksi yrittää erilaistua, muut ottavat pikimmiten oppia sen innovaatioista, soveltavat niitä omissa lähetyksissään - ja kilpailevien uutisten ilme on taas kerran 'samannäköinen'."

(Steinbock 1990, 4.)

Myös Kimball (1999, 212) on havainnut, että network-uutiset ovat samanlaisia ainakin pääaiheiltaan. Hänen mielestään lähetyksiä erottavat selkeimmin uutisankkureiden persoonallisuudet.

Toinen samankaltaisuuteen vaikuttava syy liittyy lajityyppisiin odotuksiin, joita uutiset kohtaavat. Uutislähetys vaikuttaa uskottavalta, jos katsoja voi tuntea varmuutta siitä, että toimitus on tilanteen tasalla ja raportoi kaiken olennaisen. Tätä katsoja voi arvioida vertaamalla uutisia oman kokemuspiirinsä tapahtumiin sekä kilpailevien kanavien ja muiden tiedotusvälineiden uutisiin. Uutislähetyksien on siis käsiteltävä joitain aiheita vain sen takia, että muutkin niin tekevät. Uutislähetyksen rakentamisessa näillä "pakkopullajutuilla" on erityinen asema (Wallis & Baran 1990, 228). MacGregor (1997, 26) havaitsi, että viiden brittiläisen ja yhdysvaltalaisen kanavan tv-uutislähetyksen juttuaiheista oli puolet omintakeisia ja puolet sellaista, joka esitettiin myös vähintään yhdellä kilpailevalla kanavalla. Aineistona olivat kolmen päivän tv-uutiset.

Uutistoimitukset epäröivät valita lähetyksiinsä sellaisia aiheita, joita kukaan kilpailija ei ole käsitellyt. Tilanne muuttuu, jos kyseessä on jokin jymyjuttu. Tällaiset jutut ovat toimitukselle valtaisa kilpailuvaltti. (Wallis & Baran 1990, 29.) Skuuppien metsästäminen ja uutiskilpailussa kiriminen ovat ainakin yhdysvaltalaisessa televisiomaailmassa johtaneet siihen, että päätökset uutisten julkaisemisesta siirtyvät usein viime tinkaan, joilloin juttujen tarkistamiselle ei jää aikaa (mt., 225). Ehrlichin mukaan kilpailuhenki ja toisten tekemisten tarkkailu ovat olennainen osa yhdysvaltalaista kaupallista televisiouutistoimintaa. Kilpailun voittaa kanava, joka ehtii ensimmäisenä lähettämään uutisen tai jolla on tapahtumasta parempi kuvitus. Ehrlichin mukaan kilpailijoiden tarkkaileminen on kuitenkin johtanut siihen, että kilpailussa ei pyritä voittajiksi; pyritään siihen, ettei tulla voitetuiksi. Tämä vuoksi uutissisällöt ovat varsin yhdenmukaisia. (Ehrlich 1997, 303-311.)

Uutistarjonta ei ole kiinni ainoastaan valinnasta ja mieltymyksistä. Esimerkiksi Suomessa ulkomaanuutisten aiheita rajoittaa se, että kirjeenvaihtajia on varaa pitää vain muutamassa maassa. Loput ulkomaanjutut tulevat kansainvälisiä uutisia välittävien uutistoimistojen kautta. Näiden määrä on kuitenkin kohtalaisen pieni (ks. esim. Boyd-Barrett 1998, 27).

Kilpailutilanne ei kosketa ainoastaan niin sanottujen kovien uutisten maailmaa ja aihevalintoja. Yhdysvaltalaisissa uutisissa kilpailu on tehnyt sekä "kovat" että "pehmeät" jutut toistensa kaltaisiksi (Wallis & Baran 1990, 103). Aiheiden lisäksi samankaltaisiksi on havaittu näkökulmat, tilanteiden tulkinnat ja toimittajien käyttämät lähteet. Syynä moiseen on se, että toimittajilla on monimerkityksisessä uutismaailmassa tarve hakea vahvistusta työlleen siitä, että kollegat ovat toimineet samoin. Yhtä lailla samankaltaisuutta selittävät muun muassa uutisihmisten samankaltainen sosialisaatio sekä uutisorganisaatioiden markkina-asema ja niiden keskittynyt omistus. (Reese, Grant & Danielian 1994, 84-85.)

Profiloitumisellakin on silti haettu markkinarakoa. Maailmalla muutamat kanavat ovat valinneet linjakseen esimerkiksi syvällisiin analyyseihin keskittymisen tai nopeatempoisuutta tavoittelevan toiminnan (Wallis & Baran 1990, 245). Erilaistamisen kohteena ovat siis olleet nimenomaan uutisten käsittelytavat. Erilaisuuteen pyrkivät strategiat eivät kuitenkaan ole menestyneet, ja kilpailussa ovat pärjänneet keskitietä kulkevat (mt., 246).

Näyttää siis siltä, että uutislähetykset pitäytyvät tietyissä rajoissa ja profiloituvat hienovaraisesti erilaisia aiheita, juttutyyppejä ja näkökulmia painottamalla. Tanskassa (Powers, Kristjansdottir & Sutton 1994, 29) on tutkittu uutisten kilpailukeinoja ja havaittu, että sikäläisen kaupallisen kanavan uutiset ovat pidempiä ja niissä on enemmän lähteitä. Kanavalla on myös enemmän feature- ja human interest -tyyppisiä uutisjuttuja. Julkisen palvelun kanava puolestaan painottaa kansainvälisiä aiheita ja talousjuttuja.