7. Yhteenveto ja tutkimusasetelma

7.1. Yhteenveto

Esitän seuraavaksi lyhyen yhteenvedon aiemmissa luvuissa käsitellyistä, uutisten ominaisuuksia koskevista teorioista. Keskityn niihin uutisten piirteisiin, jotka näen tärkeiksi tekijöiksi lähetyksen profiilin tuottamisessa. Tutkimusaineistoni analyysin perustan tässä luvussa esiinnostamiini seikkoihin.

Uutislähetysten profiileja voi tarkastella siitä näkökulmasta, millaisia lähetykset ovat kilpailijoihinsa verrattuna. Missä asioissa ne pyrkivät muistuttamaan kilpailijoitansa? Missä asioissa ne hakevat omaa linjaa? Toisten mukana kulkeminen tai omien ratkaisujen hakeminen näkyy selvimmin niistä aiheista, joita lähetykset ottavat käsittelyyn. Merkittävää on myös se, miten aiheita painotetaan: Ovatko kaikkien kanavien pääuutisaiheet samoja kuin muillakin kanavilla? Vai pyrkivätkö eri kanavien lähetykset nostamaan omia aiheitaan eturiviin ja kuittamaan kilpailijoiden tärkeinä pitämät aiheet lyhyinä sivumainintoina myöhemmin lähetyksen aikana? Vai jätetäänkö ne kenties kokonaan huomiotta?

Uutislähetysten profiilien muodostumista voi tarkastella myös katsomalla lähetysten koostumusta uutisgenreteorian näkökulmista. Huomion voi kiinnittää todella moneen asiaan, mutta luettelen seuraavaksi mielestäni merkittävimmät lähetyksiä luonnehtivat piirteet. Ensinnäkin lähetyksen pituus asettaa sisällölle raamit. Lyhyessä lähetyksessä on tehtävä valinta joko muutaman jutun perusteellisemman käsittelyn tai monen jutun lyhyen käsittelyn välillä. Pidempään lähetykseen mahtuu enemmän ja mahdollisesti monipuolisempaa tavaraa. Lähetyksen rakenteeseen vaikuttavat myös juttujärjestys ja juttutyypit. Lähetys voi profiloitua esimerkiksi pelkkiin sähkeuutisisiin tai vaikkapa viljellä raportteja ja feature-juttuja.

Kiinnitän huomiota myös juttujen sisältöön, kuten esimerkiksi niiden aihevalikoimaan. Erilaisten aihepiirien painottaminen on erityisen hyvä keino profiloida lähetystä ja vedota näin erilaisiin katsojiin. Aihepiirien lisäksi merkitystä voi olla kotimaan- tai ulkomaanuutisten painottamisella. Sisältöeroja uutisiin voi saada myös kuvituksen avulla.

Eri aihepiireistä kertovat jutut, juttutyypit ja jutuissa esiintyvät ihmiset puhuttelevat katsojia eri tavoin. Esimerkiksi perinteisiin uutisaiheisiin ja -juttutyyppeihin sekä viranomais- ja asiantuntijahaastateltaviin turvautuen lähetys voi pyrkiä vaikuttamaan arvovaltaiselta ja uskottavalta. Toisenlaisin aihe- ja esiintyjävalinnoin voidaan puolestaan tavoitella vaikkapa läheisyyttä ja puhuttelevuutta. Mikään uutislähetys tuskin edustaa yksinomaan kumpaakaan ääripäätä, mutta painotuserot voivat muodostaa lähetyksille varsin erityyppiset profiilit.

Eräs profiloitumiskeino voisi olla myös televisiouutisten välittömyyden korostaminen suosimalla suoria lähetyksiä. Juttujen jatkuva päivittäminen on vastaavanlainen keino, jolla voidaan korostaa televisiouutisten erityisluonnetta ja päteä uutiskilpailussa, jossa nopeimman uutisoijan tittelillä olisi ottajia. Näiden mielikuvien rinnalla merkittävää voi olla myös se, kertovatko uutisten sisällöt nykyhetken, tulevaisuuden tai menneisyyden asioista vai ovatko ne kenties ajattomia aiheita, jotka sopivat täytejutuiksi mihin tahansa lähetykseen.

Tärkeä tekijä uutislähetysten profiilien tuottamisessa on myös se, miten lähetys sovitetaan ohjelmavirtaan. Uutislähetysten asema suomalaisessa ohjelmavirrassa on erityinen, sillä lähetykset eroavat muusta ohjelmistosta hyvin selkeästi muun muassa uutistunnusten ja kiinteiden lähetysaikojensa vuoksi. Profilointikeinoksi jää lähinnä uutislähetyksen sisällön kytkeminen kanavan muuhun ohjelmistoon. Uutislähetystä on mahdollista täydentää viittaamalla ohjelmiin, joissa jotain ajankohtaisaihetta käsitellään perusteellisemmin. Viittauksilla on myös kanavan muiden ohjelmien tunnettuutta lisäävä vaikutus.

7.2. Tutkimuksen tarkoitus ja menetelmä

Tutkimukseni tarkoitus on selvittää kilpailevien televisiokanavien uutislähetysten tyypillisiä piirteitä. Tavoitteeni on tarkastella kunkin lähetyksen profiloitumista kilpailutilanteessa. Keinonani on hakea lähetyksistä eroja ja samankaltaisuuksia, joiden perusteella voin analysoida uutisten painotuksia. Tarkasteluni pohjaa edellä esittämiini teorioihin uutisten ominaispiirteistä. Kilpailutilanteen vaikutusten analysoinnin lisäksi vertaan saamiani tuloksia aiempiin tutkimuksiin, ja koetan sen perusteella päätellä, ovatko suomalaiset televisiouutiset muuttuneet johonkin suuntaan.

Tutkimusmetodina on määrällinen sisällön erittely. Menetelmä sopii tutkimukseen, jossa selvitetään tiettyjen piirteiden toistumista ja pyritään jonkinasteiseen yleistettävyyteen. Laadullisen menetelmän etuna olisi, että sen avulla saisi määrällistä paremmin kiinni esimerkiksi uutisten käsittelytapa- ja näkökulmapainotuksista. Olen kuitenkin pyrkinyt tekemään luokittelurungosta sellaisen, että määrällinen analyysi antaa jonkinlaisia tuloksia myös tämänkaltaisista asioista, vaikka analyysi ei ehkä niiltä osin ole yhtä kuvaavaa kuin laadullista otetta käytettäessä.

Vaihtoehtona olisi myös selvittää televisiouutisten kilpailustrategioita ja profiloitumispyrkimyksiä uutisten tekijöitä haastattelemalla. Olen kuitenkin halunnut tarkastella tilannetta vastaanottajan näkökulmasta niin, että teksti on pääosassa. Olen sitä mieltä, että varsinaisen tuote kuvaa tilannetta mielekkäämmin kuin tuottajien selitykset.

7.3. Tutkimusaineisto

Tutkimusaineistoni koostuu Yleisradion, MTV3:n ja Nelosen pääuutislähetyksistä viikon ajalta. Pääuutisina pitämäni lähetykset ovat TV1:n Uutiset ja sää kello 20.30, MTV3:n Kymmenen uutiset kello 22.00 ja Nelosen Uutiset ja sää kello 20.00. TV1:n puoli yhdeksän uutisten asema pääuutislähetyksenä on itsestään selvä sekä perinteisen asemansa että katsojalukujensa perusteella. Nelosen kello 20:n uutiset määrittelin kanavan pääuutisiksi lähetyksen katsojalukuihin tukeutuen.

Sen sijaan MTV3:n pääuutislähetyksen määrittely on vaikeampaa. Tutkimusaikana syksyllä 1999 Kymmenen uutiset eivät keikkuneet katsojatilastojen kärjessä läheskään joka viikko, vaan Seitsemän uutiset olivat useasti suositummat (Finnpanel 1999). MTV:n uutistoiminta kuitenkin alkoi Kymmenen uutisista, joten lähetyksellä on perinteen tuomaa asemaa. Valitsin tutkimuskohteekseni Kymmenen uutiset myös siksi, koska ennakoin Seitsemän uutisia seuraavien Talousuutisten vinouttavan edeltävän lähetyksen aihejakaumaa. Kymmenen uutisten arvelin vastaavan sisällöltään eniten muita pääuutislähetyksiä. Tutkimusajankohdan maanantaina tutkin Kymmenen uutisten sijasta Yhdeksän uutisia, sillä käsitin ne ikään kuin muun ohjelmiston takia aikaistetuiksi Kymmenen uutisiksi. Yhdeksän uutisten suosio oli tutkimussyksynä useasti Kymmenen uutisia suurempi (mt.). MTV3:n maanantaiohjelmoinnin piirre oli Yhdeksän uutisten jälkeen alkava elokuva, mikä voi selittää lähetyksen suosiota.

Analyysit perustuvat 25.-31.10.1999 tekemiini videonauhoituksiin. Viikon pituinen tutkimusaika on journalismin tutkimuksessa tavanomainen ja mielekäs kokonaisuus. Sen aikana ehtii mielestäni muodostua kuva uutislähetysten tyypillisistä piirteistä. Huovila (1995, 18) on sitä mieltä, että koska tiedotusvälineet toimivat rutiininomaisesti, muutaman päivän otannasta saa kuvan niiden jutuista ja toiminnasta. Mielestäni lähetysten eroavuudet ja samanlaisuudet hahmottuvat viikon aineistossa paremmin kuin parin päivän aikana, jolloin sattuman vaikutus on varsin suuri.

On kuitenkin huomattava, että sattuma voi vaikuttaa varsin suuresti myös viikon aineistossa. Yksikin suuri uutistapahtuma voi "sotkea" lähetysrutiinin varsin perusteellisesti jopa useamman päivän ajaksi, jos asiaa seurataan pidempään ja siitä tehdään juttuja useista eri näkökulmista. Tällaisten tapahtumien vaikutuksen minimoimiseksi olisi tarpeen analysoida samansuuruinen aineisto joltain muualta ajalta. Kvantitatiivisen analyysin työläyden vuoksi en kuitenkaan ryhtynyt tarkistusaineiston analysointiin, koska tutkimusaineistooni ei näkemykseni mukaan osunut mitään uutistoiminnan rutiineista olennaisesti poikkeavaa.

Nauhoitin lähetykset kokonaisuudessaan, mutta säätiedot olen jättänyt varsinaisessa analyysissä huomiotta. Säätiedot ovat lähetyksissä selkeästi oma kokonaisuutensa, joten niiden erottaminen muusta aineistosta ei tuottanut ongelmia.

7.4. Uutisten luokitusrunko

Selvitän seuraavaksi pääpiirteittäin käyttämäni luokitusrungon (liite 1) perusteita.

Olen luokitellut lähetyksistä jokaisen uutisjutun. Jos laajasta aiheesta on tehty useampi juttu, joissa on eri näkökulma ja eri toimittaja, olen käsitellyt tällaiset kokonaisuudet erillisinä juttuina. Uutisankkureiden juonnot lasken kuuluvaksi siihen juttuun, johon ne viittaavat.

En ole soveltanut tutkimukseni aiheluokittelussa suoraan aiemmissa tutkimuksissa käytettyjä luokkia. Mielestäni usein käytetty toimitusten työnjakoon perustuva luokittelu kuvaa karkeudessaan varsin huonosti todellista aihejakaumaa. Olen kehitellyt näkemieni jaottelujen ja omien havaintojeni perusteella aiheluokittelun, jonka näen paremmin kattavan nykyisten uutislähetysten aihejakauman (ks. liite 1).

Tavoitteena on ollut luokittelu, jossa yksi juttu kirjataan vain yhteen luokkaan. Näin ollen en ole tehnyt aihepiirijaon yhteydessä jaottelua ulkomaan- ja kotimaanuutisiin, vaan tarkastelen asiaa erikseen. Ulkomaanuutisluokan sisällyttäminen aihetarkasteluun jättää huomiotta ulkomaanuutisen sisällön - voivathan ulkomaanuutiset kertoa rikoksista, taloudesta tai sosiaalisista kysymyksistä siinä missä kotimaanuutisetkin. Jaottelu yksinomaan kotimaan- ja ulkomaanuutisiin on hankalaa esimerkiksi valtiovierailujen tai EU-juttujen yhteydessä. Siksi olen tehnyt luokittelustani hieman tarkemman. Luokittelu pohjautuu tapahtumapaikkaan, mutta ottaa huomioon sen, että itse tapahtumapaikka ei määritä juttutyyppiä, vaan se, millaisena kyseessä oleva asia esitetään. Perinteiset jaot kotimaan- ja ulkomaanuutisiin ovat hälventyneet, koska maailma on kansainvälistynyt. Esimerkiksi kansainvälisen talouden tapahtumat voi nähdä ulkomaan- tai kotimaanuutisina näkökulman mukaan: taloussopimusten vaikutuksia Suomen maatalouteen käsittelevä juttu on luokittelussa kotimaanuutinen, jossa on ulkomaankytkentä. EU-jutut käsitän niin, että ne ovat joko kotimaan- tai ulkomaanjuttuja pääasiansa mukaan. Esimerkiksi uusia EU-jäseniä koskevat neuvottelu-uutiset ovat ulkomaanuutisia, joissa on EU-viite. Kotimaanjutut jaan paikallisiin ja muihin kotimaanjuttuihin. Jaon avulla tarkastelen, minkä verran valtakunnallisten kanavien uutislähetysten kotimaanaiheista on koko valtakuntaa koskettavia ja mikä osuus on selkeästi yksittäisiä paikkakuntia tai alueita koskettavilla jutuilla. Tarkoitan jälkimmäisillä selkeästi ja yksinomaan paikallisista aiheista kertovia juttuja, en esimerkiksi valtakunnalliseen uutiseen maakunnasta haettua elävöittävää esimerkkiä. Paikallisuuden on oltava jutun olennainen osa.

17-kohtainen aihepiirijakoni ei ole kovin yksityiskohtainen tutkimusaineistoni pienuuden vuoksi. Aiheluokitteluni ei ole helposti muokattavissa sellaiseen muotoon, että se olisi suoraan verrattavissa aikaisempien tutkimusten jaotteluihin. Kotimaan- ja ulkomaanjuttujen osuudet tosin voi pelkistää kahdeksi luokaksi. Sen sijaan varsinainen aihepiirijako eroaa varsin paljon aikaisemmista. Aiemmat luokittelut (joista enemmän luvussa 8) ovat mielestäni kiinnittyneet liiaksi yhteiskuntaa ja sen instituutioita käsitteleviin aiheisiin. Esimerkiksi Kivikurulla on human interest -aiheluokka, johon sisältyvät niin onnettomuudet kuin julkkisuutisetkin (Kivikuru 1992, liite 1, sivu 19). Kuitenkin onnettomuus- ja julkkisjuttujen välinen ero on mielestäni varsin merkittävä: on onnettomuusaiheita totuttu pitämään kovina uutisjuttuina, kun taas julkkisjutut ovat perinteisesti kuuluneet naistenlehtien juorupalstoille. Luokittelussani olen tietoisesti pyrkinyt välttämään muiden kuin yhteiskunnan ydinalueita (politiikka, talous jne.) käsittelevien sijoittamista yhteen kaatoluokkaan. Haluan korostaa uskovani, että yhteiskunnallisilla asioilla on uskoakseni yhä keskeinen asema uutisissa. Suurin osa käyttämistäni luokista kiinnittyy yhteiskunnallisiin aiheisiin. Tahdon kuitenkin myös selvittää, mitä muuta uutiset tarjoavat.

Luokittelustani on seurauksena muun muassa se, että talousjuttuluokka on poistunut kokonaan, koska olen jakanut siihen perinteisesti sijoitetut jutut yritystalouden, talouspolitiikan, kulutuksen ja jopa sosiaalisten kysymysten (työttömyys) aihepiireihin. Luokituksessa on ongelmansa. Esimerkiksi juuri työllisyyskysymyksellä on sekä sosiaalinen että talouspoliittinen ulottuvuutensa. Luokitteluun vaikuttaakin itse aiheen lisäksi se näkökulma, josta asiaa käsitellään. Uutisjuttujen sijoittelu aiheluokkiin tuotti välillä vaikeuksia, koska aiheita käsiteltiin usein varsin monipuolisesti. Yksinkertaisuuden vuoksi olen aihepiirijaottelun jutun pääasiallisen aiheen tai kärkiasian perusteella.

Aihepiirien yhteneväisyyden ja eroavuuden lisäksi olen selvittänyt, minkä verran eri kanavat käsittelevät täsmälleen samoja uutisaiheita ja miten ne niitä painottavat. Olen tehnyt havaintoja myös juttujärjestyksestä, lähetyksen alun uutisotsikoihin päätyvistä aiheista sekä juttupituuksista. Juttutyypin olen luokitellut jutun pääasiallisen tyylin mukaan. Esimerkiksi toimittajan lyhyt kommentointi jutun uutisraportin perässä ei muuta jutun raporttiluonnetta uutiskommentiksi. Juttutyyppejä on luokittelurungossani yksitoista. Olen jaotellut raporttityypit kolmeen: tavalliseen raporttiin, puhelinraporttiin ja "paikan päällä" (on the spot) tehtyyn raporttiin. Paikan päältä raportointi liitetään uutisten välittömyyden esittämiseen, ja olen katsonut tarpeelliseksi selvittää, minkä verran suomalaiset televisiouutiset korostavat tätä piirrettä.

Havainnoimalla uutisissa olevia viittauksia muihin ohjelmiin olen hankkinut tietoa kahdesta asiasta. Ensinnäkin olen selvittänyt, minkä verran kukin kanava poimii uutisaiheita muista välineistä. Kaikkia kilpailijoilta napattavia aiheita en ole näin pyrkinyt kartoittamaan, vaan tarkoitukseni on ollut selvittää lähinnä sitä, poimivatko kanavat viime hetken juttuja kilpailijan saman päivän lähetyksistä. Toiseksi olen tarkastellut, mikä on uutisten ja yksittäisten juttujen asema kanavan omassa ohjelmavirrassa ja mihin oman kanavan ohjelmiin viittaukset kohdistuvat. Paitsi virta-ajatukseen, ajatus oman kanavan juttuihin viittaamisesta liittyy myös ideaan siitä, että samasta aineistosta tehdään useita versioita eri ohjelmia varten. Uutisoidaanko aiemmin päivällä esitettyjen ajankohtaisohjelmien satoa vai viitataanko uutisten jälkeiseen perusteellisempaan käsittelyyn? Vai kenties myöhäisempiin uutisiin? Olen tehnyt havaintoja myös siitä, viitataanko uutisissa juttujen päivittämiseen.

Kuvituksen käyttöä olen tarkastellut kahdelta kannalta. Molemmat näistä luokituksista ovat sellaisia, että yhdessä jutussa voi olla monia tarkasteltavia piirteitä. Ensinnäkin olen havainnoinut videokuvan, still-kuvan, grafiikan ja animaatioiden käyttöä. Huovila jakaa grafiikan kolmeen alatyyppiin: itsenäiseen grafiikkaan, lisägrafiikkaan ja viitegrafiikkaan. Itsenäinen grafiikka tarkoittaa esimerkiksi karttoja ja tilastoja, joita voidaan käyttää videokuvan sijasta havainnollistamaan tekstissä esitettyä asiaa. Lisägrafiikka tarkoittaa videokuvan päällä näkyvää grafiikkaa. Viitegrafiikan avulla tuodaan kuvaruutuun haastateltavien ja toimittajien nimet ja tapahtumapaikat. (Huovila 1995, 83-84.) Huovilan jaottelu on tutkimukseni kannalta tarpeeton. Tavanomaisen ja lisägrafiikan voi mielestäni yhdistää samaan luokkaan. Viitegrafiikan eroja tutkimalla ei mielestäni voi pureutua uutislähetyksen oleellisiin eroihin, joten olen jättänyt sen määrällisessä analyysissä huomiotta. Samasta syystä olen jättänyt huomiotta animaatiot, jotka eivät oleellisella tavalla liity juttuihin, kuten esimerkiksi uutistunnukset tai kuvaruudun reunassa pyörivät kanavatunnukset.

Toiseksi olen tarkastellut uutistekstin ja videokuvituksen suhdetta. Käyttämäni luokat ovat tapahtumakuva, puhuvat päät, aiheiseen liittyvä teemakuvitus, itsenäinen teemakuvitus ja kuvattomuus/taustakuvitus. Aiheeseen liittyvällä teemakuvituksella tarkoitan tekstin kuvittamista esimerkiksi niin, että luonnonsuojelua koskevassa jutussa näytetään taustalla kuvaa metsästä. Itsenäisen teemakuvituksen käsitän niin, että kuvituksessa on selkeästi oma juonensa, joka ei liity yhtä suorasti käsiteltävään aiheeseen. Kuvattomuus/taustakuvitus koskee lähinnä hyvin lyhyitä sähkeitä eli juttuja, joissa ei näytetä lainkaan videokuvaa. Juttutyyppiluokituksen kuvattomat sähkeet ja tässä tarkoitetut kuvattomat jutut ovat hieman eri asia. Kuvattomat sähkeet sisältyvät tässä tarkoitettuun kuvattomien juttujen joukkoon. Niissä kuvituksena on ainoastaan uutisankkuri ja mahdollisesti pieni taustalogo. Lisäksi kuvattomien luokkaan kuuluvat sellaiset kuvitetut sähkeet, joissa ruutu on täytetty esimerkiksi aiheeseen liittyvällä still-kuvalla tai grafiikalla.

Olen selvittänyt myös sitä, miten välittömyyden idea toteutuu suomalaisuutisissa: onko uutisjuttu kokonaan suora lähetys tapahtumapaikalta, onko jutussa suoria osuuksia vai onko se normaali, ennalta tehty sähke tai raportti.

Juttujen ajankohtaisuutta olen tarkastellut sillä perusteella, suuntautuvatko jutut menneisiin tapahtumiin vai tulevaisuuteen vai kytkeytyvätkö ne lähetyspäivään. Olen tutkinut myös, mikä on "ajattomien" juttujen osuus. Tarkasteluni olen tehnyt uutisarvon kannalta; en ole paneutunut jokaikiseen menneitä tai tulevia tapahtumia kuvaavaan viittaukseen, vaan olen luokitellut jokaisen jutun vain yhteen luokkaan sen mukaan, mikä on jutun pääasiallinen suuntautuneisuus.

Olen myös selvittänyt juttujen esiintyjätyyppejä. En ole pyrkinyt luokittelemaan sitä, ketkä "pääsevät" julkisuuteen ja mikä jutuissa on kunkin esiintyjän painoarvo ja funktio, vaan olen hakenut esiintyjätyypeistä viitteitä juttujen näkökulmaan ja yleisösuhteeseen. Esiintyjiä kartoittamalla olen tarkastellut juttujen vetoavuutta: ns. tavallisen ihmisen esiinmarssittaminen tuo läheisyyttä ja puhuttelevuutta, mitä asiantuntijan puheilla ei välttämättä saavuteta. En ole tehnyt esiintyjistä demografista luokittelua, vaan nojaudun Tuchmanin (1978, 39-63) esittämään ajatukseen tyypillistämisestä: uutisten teossa ei noudateta tapahtumien logiikkaa, vaan eri tapahtumat tyypillistetään tiettyihin kategorioihin kuuluviksi ja niitä käsitellään sen mukaisesti. Tutuin lienee jako koviin ja pehmeisiin uutistapahtumiin. Samalla tavalla uutisissa esiintyville ihmisille tehdään tietty sosiaalinen asema. Haastateltava voi olla lähetyksessä esimerkiksi tietyn väestöryhmän, tavallisen kansalaisen tai yritysmaailman edustajana tai poliitikon, asiantuntijan, julkkiksen tai toimittajan roolissa.

Jako eri esiintyjätyyppeihin on tutkimuksessani varsin karkea, koska olen ottanut mukaan yleisimpinä pitämäni esiintyjäkategoriat. Läheisiksi tai henkilökohtaiseksi vetoaviksi näen ns. tavalliset ihmiset, lapset ja julkkikset. Ns. tavallisten ihmisten rooli uutisjutuissa on kahtalainen: toisaalta he luovat jutun sisältöön autenttisuutta, toisaalta antavat yleisölle samastumismahdollisuuden (Hartley 1982, 90). Lasten ja eläinten katson vetoavan katsojiin erityisen paljon. Julkkisten ajattelen vetoavan katsojiin hieman eri tavalla ja eri syystä: heidän läheisyytensä ei synny katsojien arkikokemuksista, vaan siksi, että he ovat tuttuja tiedotusvälineistä.

Viileämmin ja ulkopuolisemmin ajattelen suhtauduttavan asiantuntijoihin, viranomaisiin, poliitikkoihin tai yritysmaailman edustajiin. Näen heidän roolinsa olevan katsojan kannalta enemmänkin tiedonvälityksen kuin samastumiskohteena olemisen. Eri väestö- ja ammattiryhmien edustajien puhuttelevuus jää läheisen ja ulkopuolisen välimaastoon ja riippuu paljolti myös siitä, mikä on katsojan suhde ko. ryhmään. Toimittajien roolin voi nähdä kahtalaisena: he ovat sekä tiedonvälittäjiä että tuttuja. Usein ruudussa näkyvä uutisankkuri voi tuntua katsojasta hyvinkin tutulta ja läheiseltä, kun taas harvemmin kasvojaan näyttävä reportteri ei liene yhtä läheinen. Uutisankkurit ovat luonnollisesti yksi uutislähetysten merkittävimmistä esiintyjätyypeistä, mutta selvyyden vuoksi en ole ottanut heitä tarkasteluun: he eivät varsinaisesti "sisälly" yhteenkään juttuun, vaikka ovat mukana koko lähetyksen ajan. Esiintyjätyyppeihin olen luokitellut uutisissa näkyvät henkilöt, joita haastatellaan tai jotka pääsevät puhumaan tai muuten esiintymään kuvissa. Kaikkia kuvituksessa vilahtavia ihmisiä en toisin sanoen ole luokitellut, vaan vain ne, jotka selkeästi esiintyvät uutisjutuissa. Se, ettei katsojille mainita henkilön nimeä ja titteliä, ei estä hänen edustavan jotain esiintyjätyyppiä.

Esiintyjätyyppien jako oletetun yleisönpuhuttelutavan mukaan on tietenkin vain suuntaa-antavaa; esiintyjien vetoavuus yksittäiseen katsojaan riippuu hyvin paljon katsojan henkilökohtaisesta kokemustaustasta ja asenteista sekä myös uutisen muusta toteutuksesta. Uutislähetyksen yleisösuhteen tarkastelussa pitää myös ottaa huomioon uutisten muut piirteet, ja keskeiseksi tekijäksi mielestäni tulee yksinkertaisesti juuri aihevalinta.